Maksa fiksusti verkossa – turvalliset verkko-ostokset

Verkko-ostaminen voi vähän pelottaakin tottumatonta netin käyttäjää. Varsinkin iäkkäämmillä netinkäyttäjillä siihen voi olla korkea kynnys. Nettiasioinnin opettelu on kuitenkin tärkeää kotona pärjäämisen ja itsenäisyyden kannalta. Verkon kautta ostokset saa myös usein kotiin toimitettuna, helpottaen elämää vaikkapa liikuntarajoitteen kanssa.

Nettikaupat tarjoavat useita vaihtoehtoisia maksutapoja. Suomalaisista verkkokaupoista ostettaessa kätevin on yleensä verkkopankkimaksu. Tämä onkin turvallinen kuluton maksutapa. Toiset suosivat luottokortteja etenkin niiden tarjoaman lisäturvan vuoksi. Esimerkiksi lentoliput moni ostaa mieluiten juuri luottokortilla, vaikka ei varsinaista maksuaikaa tarvitsisikaan.

Jos käy niin että matkatoimisto tai lentoyhtiö meneekin konkurssiin (ei aivan poikkeuksellinen tapahtuma tänä päivänä), voi luottokorttiyhtiöltä saada rahat takaisin. Arkipäivän ostoksissa kuten kauppakassin tilaamisessa tällä tuskin on merkitystä. Luottokortin haittapuolena on riski oman talouden hallinnan kannalta sillä luotto-ominaisuuden avulla voi elää netissä yli varojensa. Maksurajat on syytä asettaa sopivan alhaisiksi, jos suurempi ostos tulee eteen, niitä on helppo korottaa.

Luottokortit ovat valitettavasti myös tietojenkalastelun kohteena ja myös erilaiset huijaussivustot tarjoavat juuri luottokorttia maksuvälineeksi. Luottokortille on mahdollista asettaa toistuvasti perittäviä maksuja. On tiedossa erilaisia esimerkiksi terveystuotteita tarjoavia hämäriä palveluita joissa asiakas huomaamattaan sitoutuu jatkuvaan tilaukseen.

Yksi vaihtoehto satunnaiselle nettiostajalle ovat erilaiset prepaid-kortit ja nettilompakot. Näiden etuna on käytettävissä olevan summan voi rajata etukäteen. Skrill ja Neteller ovat esimerkkejä nettilompakoista jotka ovat suosittuja muun muassa online-rahapelien harrastajien keskuudessa. Prepaid kortti puolestaan sopii myös alaikäisten käyttöön, vaikkapa musiikin ostoon suoratoistopalveluista.

Muista seuvaavat vinkit turvalliseen verkkomaksamiseen:

  • Varmista että sivusto jolla teet ostoksia on luotettava. Katso että yhteys on salattu (osoite alkaa https:, tarkoittaen SSL-salausta ja osoiterivillä näkyy lukon kuva).
  • Älä koskaan lähetä maksutietoja kuten luottokortin numeroa sähköpostilla, puhelimitse tai erilaisten viestipalvelujen kautta.
  • Western Unionin kaltaiset rahansiirtopalvelut on tarkoitettu esimerkiksi läheisten tukemiseen rahallisesti, ei verkko-ostoksiin. Suomeen myyvät verkkokaupat eivät käytä tämän tyyppisiä maksutapoja.
  • Katso vielä maksua vahvistaessa että summa täsmää siihen mitä olet aikonut ostaa. Jossain verkkokaupoissa voi helposti epähuomiossakin rastittaa erilaisia lisäpalveluita, ja myös toimituskulut voivat yllättää.

Maksa fiksusti verkossa – turvalliset verkko-ostokset
Siirry sivun alkuun