Maahanmuuttajien erityishaasteet digitaalisten palveluiden käytössä

maahanmuuttajanaiset tietokoneet

Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian ammattikorkeakoulut sekä Uudemaan liitto toteuttivat vuosina 2016-2018 Digisti Fiksu hankkeen. Tavoitteena oli selvittää digitaalisten palvelujen käyttöä kansalaisten arjessa. Erityisinä kohderyhminä olivat nuoret, ikääntyvät sekä maahanmuuttajat.

Hankkeessa tutkittiin muun muassa sitä miten sähköiset palvelut koetaan maahanmuuttajien parissa. Monet heistä olivat tyytyväisiä palveluiden tasoon ja käytettävyyteen, mutta yli puolet vastaajista kaipasi myös henkilökohtaista, kasvokkain tapahtuvaa palvelua. Lisäksi toivottiin saatavuuden parantamista myös englannin kielellä sekä parempia käännöksiä.

Yksi erityisongelma etenkin vasta saapuneiden keskuudessa oli verkkopankkitunnusten puuttuminen. Näitä käytetään yleisesti Suomessa tunnistautumiseen asioidessa viranomaisten kanssa netin välityksellä. Kehitteillä olevat korvaavat menetelmät kuten kansalaisvarmenne eivät ole laajalti tunnettuja.

Uusille maahanmuuttajille haasteita oli aiheuttanut myös tukihenkilöiden puuttuminen. Heillä ei välttämättä vielä ole Suomessa tuttavaverkostoa josta voisi pyytää opastusta palveluiden käyttöön.

Osa verkkosivuista koettiin hankalakäyttöisiksi. Englanninkielisten käännösten informaatio on usein vähemmän kattavaa kuin suomalainen versio.

Tutkimusartikkeli julkaistiin nimellä Ulkomailla syntyneet fiksut kansalaiset (Minna Räty, Laurea ammattikorkeakoulu)

Maahanmuuttajien erityishaasteet digitaalisten palveluiden käytössä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry sivun alkuun